Vajaat kahdeksan kuukautta ehdin asua kommuunissa ennen kuin tulin kirjoittamispäälle. Hei, olen Faarao. Käyn töissä ja nukun ja poden viiden minuutin välein kriisiä jostakin.
Muuttaessani Radeen heinäkuun 2012 lopussa olin päättänyt pitää kalenterivuoden mittaisen tauon opiskelusta. Tätä ennen asuin vajaan vuoden yksiössä, ja elokuusta lähtien tulen jakamaan kämpän hurmaavan turkulaisladyn kanssa. Silloin on siis käyty läpi seuraavat asumisen muodot: yksin yksiössä, viisisteen vailla aiempaa tuttavuutta omakotitalossa kera kissojen ja koirien sekä kaksin kaverin kanssa kaksiossa.
Kommuuniasuminen on haastavaa. Meidän jengillä on todella erilaiset aikataulut ja siitä johtuen ihan eri tarpeet. Minä, joka olen 5 päivää viikossa 8 h töissä(tai siis 4 päivää 8 h ja yksi 6 h), jossa ollaan jatkuvasti liikeellä, käyn kuin kello. Nukkumaan ysiltä, ylös sängystä kuudelta, nälkä tulee klo 11, 14 ja 17. Saan hirveän hepulin jos jääkaappi on tyhjä kun tulen iltavuorosta kotiin. Kiukuttelen vähän väliä kun tuntuu, etteivät kanssa-asujat symppaa työntekijän raskasta arkea, mutta unohdan itse, ettei minulla ole deadlineja, proggiksia, tenttejä eikä 8 päivän työputkia taakkanani. Hyvä puoli tässä on se, että kun kinaa tulee aina välillä niin on pakko hyväksyä, että ihmisiä me kaikki ollaan, jättää kärhämät taakseen ja katsoa eteenpäin. Pakonomaiselle murehtijalle ja vanhojen vatvojalle tämä on ollut tärkeä havainto.
Omasta mielestäni kommuunissa asuminen on tuhat miljoonaa kertaa mielekkäämpää kuin yksiössä. Ensinnäkin, meillä on ihan tajuttoman hieno kämppä. Ja vaikkei olisikaan, niin arjen jakaminen muiden ihmisten kanssa on parhaimmillaan inspiroivaa, opettavaista ja HAUSKAA.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti